Vuota Premium Natural Leather Care
Vuodan oma nahanhoitovoide
Vuodalle on aina ollut tärkeää että käyttämiemme ja myymiemme nahanhoitotuotteiden alkuperä, koostumus ja tuotantotapa on arvojemme mukaista; Kestävää ja vastuullista laadusta piiruakaan tinkimättä. Valikoimamme on koottu tällä ajatuksella, mutta tähän saakka on aina ollut sellainen tunne että jotain meiltä puuttuu. Ja se jokin oli yksi ylitsepääsemätön ominaisuus lisää eli kotimaisuus!
Tutkittuamme tarjontaa ja saatavuutta totesimme että suomesta puuttuu laadukas, kotimainen, kasvipohjainen nahanhoitotuote joka on helppo ja miellyttävä käyttää ja sopii jokaiselle. Tältä pohjalta aloimme kehittää “Vuota-lankkia”, mahdollisimman yleiskäyttöiseksi tuotteeksi pintanahan hoitoon, oli sitten kyse vaellus- tai tanssikengistä. Halusimme koostumuksen olevan pehmeä ja helposti levittyvä, kenen vain käytettävissä taitotasosta ja välineistä riippumatta. Halusimme että voide tekee kenkien hoidosta miellyttävän tapahtuman jolloin kenkiä tulee hoidettua säännöllisesti, siksi voide tuoksuu kevyesti havumetsältä ja se ei tahraa käsiä.
Voiteen kasvipohjaisuus oli meille itsestäänselvä valinta, ja suomesta löytyi valtavan hyviä, hoitavia materiaaleja ainesosiksi. Voiteen salaisuus on kotimaisessa koivunmahlassa, mustikansiemenöljyssä ja kuusisokerissa. Muita vaikuttavia ainesosia ovat hamppu-, kaura- ja katajaöljy. Lopuksi voiteeseen lisättiin mehiläisvahaa parantamaan kosteuden kestävyyttä. Voide on 99,5% luonnonmukainen.
Arvojemme mukaista on ylikulutuksen välttäminen ja resurssien tehokas käyttö. Siksi halusimme että voiteessa käytetään osin muun teollisuuden sivuvirroista ja ylijäämistä saatavaa, muuten hukkaan menevää materiaalia. Onnistuimme tässä, voiteessa käytettävä mustikansiemenöljy valmistetaan mehuteollisuuden ja kuusisokeri puuteollisuuden sivuvirroista.
Ennen tuotantoa voidetta testattiin toistuvasti ja pitkään usean suutarin voimin ammattikäytössä, vasta sitten uskalsimme luottaa lopputuloksen laatuun.
Näin syntyi Vuota Premium Natural Leather Care, emmekä voisi olla ylpeämpiä! Toivomme tuotteen miellyttävän myös asiakkaitamme, laadukkaan kenkien hoidon lisäksi tätä voidetta ostamalla tuet suomalaista valmistusta alkutuotannosta jalostukseen.
Vuota Premium Natural Leather Cream
Vuota Premium Natural Leather Cream on kotimainen, kasvipohjainen ja erittäin hoitava nahanhoitovoide.
Sen ainutlaatuinen koostumus hoitaa ja kosteuttaa pintanahkaa erittäin tehokkaasti ja tarjoaa suojaa vedeltä ja lialta. Se sopii kaikille pintanahkakengille ja antaa kiiltoa myös keinonahalle. Sopii hengittävillä kalvoilla varustetuille kengille. Koostumuksensa ja tuoksunsa ansiosta voide on miellyttävä käyttää. Voit käyttää sitä myös muiden nahkavarusteiden hoidossa, kuten vyöt, laukut, hanskat jne.
Voiteen salaisuus on kotimaisessa koivunmahlassa, mustikansiemenöljyssä ja kuusisokerissa. Muita vaikuttavia ainesosia ovat hamppu-, kaura- ja katajaöljy sekä mehiläisvaha.
Voide on 99,5% luonnonmukainen ja sen tuotannossa on korostettu vastuullisuutta; Mustikansiemenöljy valmistetaan mehuteollisuuden ja kuusisokeri puuteollisuuden ylijäämistä ja sivuvirroista.
Voide on suunniteltu, valmistettu ja pakattu suomessa. Sen toimivuus on testattu käytännössä ammattisuutarien toimesta.
Käyttöohje
- Varmista että kenkäsi ovat kuivat ennen aloitusta.
- Puhdista kengistä pintalika ja pöly harjalla tai liinalla.
- Ota vähän voidetta sormenpäihin, liinaan tai harjaan ja levitä nahkaan pyörivin liikkein. Käsittele alue kerrallaan, varmista että käsittelet myös saumankohdat huolella. Levitä vain ohut kerros.
- Anna voiteen imeytyä ja kuivua ainakin 30 minuuttia tai niin kauan, että pinta on käteen kuiva eikä tahmea. Tähän vaikuttaa nahan tyyppi ja aiemmin käytetyt nahanhoitotuotteet.
- Kiillota kuivunut pinta puhtaalla harjalla tai liinalla pyörivin liikkein.
- Voit lisätä useampia kerroksia, anna vain nahan välillä kuivahtaa.